Vuosi pyörähti käyntiin rauhallisissa merkeissä. Aattona oltiin treenaamassa ja tehtiin siihen perään pieni jäähdyttelylenkki, jonka jälkeen suunnattiin kotiin piiloon paukuttelijoita. Kymmenen maissa käytiin ulkoilemassa pikana. Nelli ei paukuista välitä, mutta Elsa oli kyllä aika säikky. Onneksi ei näkynyt jäävän mitään traumoja, vaikka joku älypää vielä eilisellä iltalenkillä onnistui tirpan säikyttämään.

Aaton treenit onnistuivat varsin hienosti. Nepa tykitti keppejä upeasti vaikeasta keppikulmasta ja kontakteilla 2on2off alkaa jo sujua, erityisesti puomilla. Treeniä, treeniä vaan! Kisamaan mennään siis lauantaina, peukkuja pystyyn.

Elsan kanssa treenattiin pieni radanpätkä: hyppy-hyppy-mutkaputki. Napero ei tosiaan putkia pelkää, vaikka oli musta sellainen. Hypytkin sujuivat (ilman rimoja siis) hienosti. Ainoastaan tuo paikallaolo ja keskittyminen on vielä hakusessa. Mutta saa ollakin, toinen on niiiiiin innoissaan kuitenkin :) Elsa pääsekin tänään hyppytekniikkatreeneihin, katsotaan mitä kivaa Ulla hyrrälle keksii.

Tässä alkaakin jo olla kisakuumeen lisäksi näyttelykuumetta. Kolmen viikon päästä kohti Liettuaa, jei!