Olin perjantaina ihan yksin aksailemassa. Tai siis olihan Elsa mukana. Koutsilla oli muuta menoa, joten meidän piti selvitä Mälsiksen kanssa kahden.

Päätin treenata keppejä osana rataa. Alla suurinpiirtein kuva radasta (hämmästelkää mun lahjakkuutta piirtämisessä), jota tein siis kahteen suuntaan. Ensin neliönumerot eli hypyltä suora linja kepeille. Vauhtia oli taas Elsan tassussa, ekalla yrityksellä ohi nääs. Mutta sen jälkeen jarrasi hienosti ja tykitti kepit maaliin asti. Sitten vaihdettiin suuntaa pyöreisiin numeroihin ja otettiin vaikea keppikulma vauhdissa. Olin ihan ällikällä lyöty, kun tirppa vetäs kyllä ekalla kerralla ohi sisäänmenon, mutta palasi takaisin ja pujotteli konkarin tavoin targetille. WAU! Olin niin hämmentynyt, että lähes unohdin kehua toista. (Tässä päästiin myös treenaamaan lähtöjä takapalkalla, joka toimi hienosti myös keppien palkkana - kerrankin meikällä välähti!)

Radanpätkän jälkeen treenailtiin rengasta ja kontakteja. Ne on vielä vähän epävarmoja, eli jaksaa jaksaa reenaa reenaa :)

rata_treenit211114.jpg

Lauantaina nautiskeltiin lumesta metsälenkillä. Superfantsua olikin - sääli, että taas on mustaa ja synkkää. Haluan talven n-y-t-nyt!

Sunnuntaina käytiin ottamassa Nepan kanssa cairnista mittaa kettuluolastolla. Neppari oli heti täräkkänä valmiina taistoon ja esitti hienot haukut pesässä olevalle ketulle. Sitten kokeiltiin itse luolastoon menoa. Läskiputken kautta Nepa viiletti sisään ja ryntäsi pesän eteen huutamaan. Tässä vaiheessa meillä oli luolaston yläluukut auki. Sitten kokeiltiin uudelleen luukut kiinni ja sujui aivan yhtä hienosti. Tästä on taas enempi kuin hyvä jatkaa. Toivottavasti heti vuoden vaihteen jälkeen. Kiitos Sadulle organisoinnista ja Mintulle seurasta <3

Eilen rallytettiin Nepparin kanssa käännöstreeniä. Kiitos Suville superhyvästä treeniradasta! Vasemmalle käännökset sujuu koko ajan paremmin. Sen sijaan voittaja- ja mestariluokan käännökset ovat aika sekoilua vielä. Enivei, huippuhyvin Nelli taas veti. Raps raps <3

Elsukka pääsi starttaamaan ekana agitreeneissä. Persjättöä ja rytmitystä treenattiin. Alkaa sujua koko ajan paremmin. Erityisen tyytyväinen olen tirpan irtoamiseen, paranee kuin sika juoksussa (vai miten se nyt menee). Radan keskellä oleva houkutusputki imaisi tirpan vain kerran ja se(kin) oli (tietty) mun vika. Motivaatio ja vauhti - täysi kymppi Elsalle! Lopuksi treenattiin kontaktia A:n alastulolla sekä keinua. Huipputreenit!

Tällä viikolla ohjelmassa on uintia ja koiratanssia. Jälkimmäiseen on biisi valittu ja koreografiakin omassa päässä suunniteltu. Voi olla, että onpi liian korkealentoista meidän osaamiseen nähden, mutta eikös niin ole, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?! Ei taida kyllä päteä tähän...