Niin se taas vuosi vierähti. Ja paljon ehti tapahtua - niin hyvässä kuin pahassa.

Vuoden kohokohtia:

  • Nellin toukokuun esiintyminen Ruovedellä sertin arvoisesti, mikä sitten viimein toi Suomen muotovalion arvon
  • Nellin neljäs cacib Liettuassa elokuussa, mikä toi C.I.B -arvon
  • Nepan nousu agilityn 2-luokkaan toukokuussa
  • Elsan Viron, Latvian ja Liettuan juniorimuotovalion arvot
  • Elsan huikea edistyminen agilityssa - vastahan me tirpan kanssa huhtikuussa aloitettiin

Niitä kurjempia tapahtumia on sitten tuo Nepan agility-uran päättyminen johtuen niistä löysistä lonkista. Muuta isompaa kurjaa ei onneksi tapahtunutkaan eli ilolla totean, että plussan puolelle jäätiin reilusti. Huippua!

Maanantaina rallytokoiltiin Nepparin kera sekä treenattiin näpyä. Oikein pätevästi Neppari taas suhaili. Elsa näytti agitreeneissä parhaimmat puolensa, vaikka yleisöäkin oli. Tirppa veti todella vauhdilla ja upeasti 18 esteen hyppyradan, olin niin ylpeä mun karvanopasta <3 Lopussa alkoi kyllä jo väsyä selkeästi eli itselleni muistutus siitä, että on osattava lopettaa ajoissa.

Uutta vuotta juhlimme kasvattajan mahtiseurassa. Elsa-parka pelkää niin kovin paukuttelua, joten toivon mukaan ihmis- ja koiraseura veisi vähän huomiota muualle. Tai ainakin Sissi-mummon kainaloon, Sissi kun kärsii samasta pelosta.

Tahdon toivottaa teille kaikille rauhallista vuoden vaihdetta sekä onnea ja menestystä vuoteen 2015!