Olipas kiva viikonloppu.

Kerhon kevätkokouksessa lauantaina palkittiin viime vuoden parhaimmistoa joka lajissa - suuret onnittelut kaikille!

Illalla oltiin hallilla. Elsa aloitti pienellä hyppärirallattelulla, jossa testattiin, onko rengasoppi mennyt perille. On se, hienosti veti tirppa. Sitten siirryttiin pujotteluun. Alkuun kuudella verkolla, loppuun viidellä. Koutsi (vai pitäiskö sanoa orja ;) ) teki taas hyviä huomioita, kuten esimerkiksi kumpi on Elsan vahvempi puoli ja kummalla puolella tukea tarvitaan enemmän. Lopuksi mentiin kontakteja. Ai että, mä olen niin iloinen tirpan suorituksesta! Puomi menee jo hienosti ja sitä voi ruveta pikkuhiljaa ottamaan mukaan osaksi rataa. A:lla ei ollut tietoakaan epäröinnistä, eli sekin mukaan treenikuvioon pian. Jäljellä on siis vielä keinu ja tietty tuo pujottelu, joita yksittäin otetaan.

Sunnuntaina Elsa pääsi sirkustemppuilemaan ja doboilemaan seuran puuhapäivässä. Tirppa oli varsinkin dobossa oikea luonnonlahjakkuus. Kyllä ne temppuilutkin sujuivat, erityisesti skeittaus oli Elsan mieleen. Vakavassa harkinnassa on ainakin kunnollisen tasapainotyynyn hankinta, ehkä myös itse dobopallonkin.

elsa_dobo2.jpg elsa_dobo.jpg

Nellille tuo päivä olisi myös ollut tosi kiva, mutta vielä pitää malttaa hetki. Kauluri on sentäs saatu jo pois.

Tein lauantaina hankinnan, josta olen eri-iloinen. Koiruliinitkin oletettavasti myös, sillä automatkustuksen luulisi olevan mukavampaa, kun käytössä on koko takaloosteri tai ainakin puolikas. Seurakaverilta sain ostettua Kulkukoiraveräjän, jota H asenteli eilisen päivän. Tuli ihan super!

Tänään käytän Nepparin rallytokovuoron Elsan pujottelun treenaamiseen. Treenien jälkeen Elsa menee siis Sadulle hoitoon muutamaksi päiväksi ja me Nellin kanssa ollaan ihan paita ja peppu. Tiistaina olisi treenit omalle ryhmälle ja torstaina koirien fyssari. Perjantaina vapaatreenit, lauantaina uintia ja sunnuntaina koiratanssia. Hups.