Yksi kesän kohokohta - Agirotu - on jälleen tapulteltu mitä parhaimmassa cairnseurassa. Tällä kertaa kisailtiin Nastolassa. Saatiin herätä jo kukonlauluun aikaan, kun kisaavien joukkueen rataantutustuminen alkoi kahdeksalta. Pirteänä oltiin kuitenkin kaikki paikan päällä. Jaeltiin vinkit ja neuvot puolin ja toisin, jotta rata sujuisi kaikilta hauskanletkeästi ja ehkä jopa virheittä.

ALO-joukkuekisan tulokset löytyvät täältä ja kisaavien täältä. Yritän myös saada tänne vielä kisaavien joukkuevideon (ALO löytyy tuosta alta).

Ensimmäisessä kisaavien joukkueessamme "Aina mun pitää mennä putkeen" kisasi mun ja Nepparin lisäksi Anne & Poppis, Niko & Romi sekä Kaarina & Vauhti. Kukaan ei tehnyt nollarataa eikä vauhtikaan hirveesti hurmannut, mutta kivaa oli. Neppari yllätti ja teki hienon radan ottaen vain vitosen kepeiltä. Aikaa tuhraantui jonkin verran siihen, että Nepa halusi katsastaa viereisen radan Open Class -kisaa sekä yhden epäilyttävän näköisen ratatyöntekijän. Loppusuoran veti karvat viuhuen, rengaskin meni ekalla yrittämällä :D Sijoitus 29/49.

Tokassa kisaavien joukkueessa "Aina mun pitää ottaa kontakti" liitelivät Anne & Sohvi, Tarja & Rokki, Kirsi & Tippa sekä Kaarina & Plyush. Sieltäkään ei tainnut nollia tulla, mutta cairnimaisesti pinkoivat joukkueensa maaliin. Sijoitus 39/49.

Kisaavien jälkeen oli vuorossa alokas-joukkue, jossa me Elsan kanssa siis oltiin mukana. Joukkuekavereina "Aina mun pitää totella" tsemppasivat Tarja & Boltti, Tarja & Rane sekä Tarja & Felix. Boltilla oli hieno vauhti loppuun asti, parin hypyn kurvasi hiekka pöllyen ohikin. Tarja ja Rane (kaikkien mielestä tuo meidän luottopakkipari) tekivät hienon nollan ja itse asiassa ainoan nollan koko cairnien tiimistä. Kolmantena radalle singottiin me tirpan kanssa. Elsalla oli ihan superhieno vauhti ja pysyin itsekin aika hyvin tilanteen tasalla. Yhdestä hypyn ohituksesta saatiin vitonen, kun en rytmittänyt oikein. Muutoin huikeaa menoa tirpalta! Joukkueemme viihdyttävimmästä osuudesta vastasi ankkurimme Felix, joka tarjosi cairnia ihan koko rahalla :D Sijoitus 17/18.

Tässä ALO-joukkueen rata , ollaan Elsan kanssa siis kolmantena vuorossa (loppu puuttuu, kun kuvaaja lähti hakemaan Felixin takaisin radalle).

 

alo1.jpg

Tirppa pinkoo ja meikä vikisee (kiitos kuvista Suvi R.)

alo2.jpg

alo3.jpg

Tässä me oltiin jo menty :D

menijo.jpg

Loppusuora

alo4.jpg

Kiitos ihanat joukkuekaverit mukavasta päivästä! Ens vuonna sitten uusiksi taas :D Onnittelut rotumestari-Poppikselle sekä kartturillensa Annelle, upea suoritus!