Keskiviikkona oltiin Nepparin kanssa Leena Inkilän tanssikoulutuksessa oman koutsimme Sallan suosituksesta. Leena on pitkän linjan koiraharrastaja ja tanssin saralla saavuttanut PM-mestaruuden HTM:ssä sekä SM-kultaa freestylessä. Leena on asiantuntija mm. vireongelmissa (haukkuminen ja ylikierrokset) eli innolla menimme Leenalta kysymään neuvoja tuohon meidän haukkumis-dilemmaan.

Ensin Leena halusi nähdä jonkun tilanteen, joka sen haukkumisen laukaisee. No, eipä tarvinnut ottaa kuin yksi pujottelu, niin Neppari heti esitti osaamistaan :D Lisäksi näytettiin pari muutakin temppua, jossa sitä haukkua pukkaa.

Leenalla oli selvät ohjeet. Treeneissä ei saa tehdä pitkiä koreografian pätkiä kerralla, vaan aina lyhyitä. Ja mieluiten niin, että sekoitetaan eri temppuja, jotteivät ne ole samassa järjestyksessä kuin oikeassa koreografiassa. Lisäksi olisi tärkeää treenata nolla-sata-nollaa. Eli ensin Neppari rauhoittuu esim. matolle ja puhun sille rauhallisesti ja syötän pari namia liioitellun hitaasti. Sitten leikiksi pallon kanssa ja taas perään rauhoittuminen. Leena mainitsi myös siitä, että esim. käsipujottelua tehtäessä väliin voi ottaa vaikka yllättävän maahanmenon tai muun vastaavan, jolloin Nepparilla varmasti säilyy into ja terävyys.

Huomionarvoista oli myös se Leenan neuvo, että Nellille ei kannata tehdä sellaista koreografiaa, jossa tulee liian rauhallisia osuuksia esim. maassa paikoillaan makuuta, vaan koreografia tulee suunnitella niin, että siinä on vähintäänkin tasaista puksutusta "supertemppujen" välillä. Ja mahdollisimman monipuolisia juttuja, jotta Neppari pysyy terävänä.

Oli tosi kiva koulutus kaiken kaikkiaan ja Nepakin jaksoi hienosti pitkän session. Toivon mukaan pääsemme Leenan oppeihin vastakin.

Eilen oli sitten tirpan vuoro. Aksatreeneissä kouluttajana oli jälleen Timo Rannikko. Tehtiin Elsan kanssa rataa kahdessa pätkässä: 1-5 sekä 7-19.

vk%2028%20kattila.jpg

No johan toi alku oli mulle taas superhankala. Kun ei aivot ja kroppa toimi saumattomasti, niin ei toimi. Jälkikäteen jäi ihan harmittamaan, etten älynnyt kokeilla muuta kuviota tuossa. Jouduttiin nääs sen verta monesti tuota 3-4 väliä hinkkaamaan. Lopetin heti, kun saatiin eka onnistuminen.

Sitten päästiin niihin kontakteihin. Timo edelleen muistutti, että joko olen kokonaan paikallani tai täysin liikkeessä, kun annan Elsalle vapautuskäskyn. A:lla otin ekaksi targetin kanssa, jolloin sujui hienosti. Sitten A ilman targettia ja rata jatkuu. Tirppa pysähtyi hienosti ja jäi odottamaan vapautuskäskyä, jolloin mä ehdin 8-hypyn taakse kalastamaan. 9-10 meni ok, 12-13 väliin korjattiin mun ohjausta valssiksi, jolloin tirppa kääntyi paremmin tuohon 13-16 suoralle. Rytmityksen korjaus ennen pituutta ja Elsakin kääntyi puomille nätisti. Puomia veivattiin pari kertaa, koska olin taas siellä käsineni antamassa merkkiä vapautuskäskyn sijaan.

Hyvät treenit Elsalta, omaa suoritusta ei tällä(kään) kertaa voi kehua. Ehkä tuo loman myötä tulevan tauon ajoitus on bueno ja tarpeen, molemmille. On tässä tosin vielä pari harkkakertaa ennen sitä. Ensi maanantaina ollaan tuurausvuorolla Anjan koutsaamana ja tehdään (pujottelutauon jälkeen) niitä keppejä, ehkä vähän kontaktejakin.

Ja hupsista. Neppari pääsee edustamaan TuuKKia agilityn piirinmestaruuskisoihin minijoukkueeseen elokuun lopussa. Siitä tulee niin hauskaa - naurattaa kovin jo nyt!

Hauskaa viikonloppua! Me aloitetaan se polskimalla.