Elsa osaa relata aina tilaisuuden tullen. Neppis taas ei juuri koskaan. Ehkä Elsa on todennut, että ei kantsu stressata, kun Big Sis hoitaa vahtihommelit. Vähän turhankin tarkasti.

elsa.jpg

nelli.jpg

Lauantaina käytiin pyörähtämässä aamutuimaan hallilla. Elsan kanssa treenailtiin keppejä ja kontakteja sekä sylkkäriä, poispäinkäännöstä ja saksalaista. Täytyy sanoa, että harkkakaveri olis poikaa, yksin on nääs kovin hankala nähdä suoritusta objektiivisesti. Saatiin kuitenkin (mielestäni) onnistumisia ja tirpan kepit & kontaktit olivat jäätävän hyviä. Hyvä Elsa!

Neppiksen kanssa ohjelmassa oli tanssimuuvit. Kerrattiin kasia, käden ympäri pyörimistä sekä yli-ali-temppua. Uusina harkattiin valkovuokkoa (tuttu rally-tokosta) yhdistettynä hyppyyn sekä ryömimistä. Ja taas tuli treeniseuraa ikävä. Hirrrveen hirrrrveen vaikeeta on seurata koiran tekemistä, kun pitää itsekin kääntyillä/pyöriä. Joka tapauksessa kerrattaviin muuveihin saatiin rutiinia ja uusista tuo valkovuokko onnistui jo pari kertaa kivasti. Ryömiminen on vielä ihan alkutaipaleella.

Sunnuntaina oli karvanoppien spa-päivä. Lelut lensi ja vesi roiskui. Illalla kotona oli ihanan hiljaista. Kiitos uintikamuille polskuseurasta!

Huomenna taas aksaillaan. Nepparikin pääsee hallille mukaan rähisemään, kun meidän miesväki suuntaa illaksi lätkämatsiin enkä halua Nelliä yksin jättää. Käydään sitten iltalenkki vähän eri suunnalla kuin yleensä. Loppuviikosta olisi tarkoitus käydä vielä omatoimitreenailemassa. Viikonloppuna kisaillaan urakalla: Nelli tanssii viimeisen Jumpin lauantaina ja tirppa tykittelee agilitya sunnuntaina.