... sen valitettavasti röntgen ja luustoasiantuntija ymmärtää. Ikäviä uutisia Elsan luustokuvauksista. Tirpan selkä, olat ja ranteet ovat priimaa, kyynärissä oli havaittavissa lieviä muutoksia. Mutta lonkkamaljat ovat turhan matalat, ja löysyyttä on molemmissa. Alustavan arvion mukaan lonkat ovat C/C tai D/D. Oikealla puolella on havaittavissa jopa lievää nivelrikkomuutosta. Polvissa on lievä lateraalinen luksaatiotaipumus, mikä johtunee lonkkien löysyydestä.

Näin ollen meidän agilityura päättyy tähän. Harmitus on tietty ääretön kaiken sen ajan ja vaivan jälkeen, minkä olen lajiin ja treenaamiseen uhrannut puhumattakaan Elsan lupaavasta menosta. Olo on aika tyhjä ja tuntuu epäreilulta, että näin kävi. Etenkin, kun Nellin kanssa kävi lähes samalla tavalla. Mutta onneksi tämä asia selvisi nyt. Haluan tottakai antaa Elsalle mahdollisimman kivan ja kivuttoman elämän. Sen mukaan siis jatketaan tästä eteenpäin. Tanssiparketille saadaan mitä todennäköisimmin uusi cairn.

Viikonlopun iloisemmista uutisista vastaa Neppari. Nadja oli meitä lauantai-iltana koutsaamassa ja käytiin läpi meidän uuden koreografian kynnyksiä. Saimme tosi hyviä vinkkejä ja ohjeita treenaamiseen. Erityisesti mukavaa oli Nadjan neuvot koskien Nellin kiihtymistä ja miten sitä voidaan harjoitteiden avulla saada paremmin hallintaan. Paljon pystytään treenaamaan kotona, mikä on tosi hieno juttu. Mieltä lämmittivät kovin myös Nadjan kehut Nepan motivaatiosta ja innosta.

Lauantaina oltiin tapaamassa PEVI-kouluttajaa Salli Suorsaa, joka teki meidän laumasta kattavan arvion mm. käytöstestillä ja koiria tarkkailemalla. Nellin käytös aukesi osittain uudessa valossa ja päädyimme solmimaan Sallin kanssa koulutussopimuksen, jonka tarkoituksena on saada Nepparista yhteiskuntakelpoisempi koiruus. Kerron tästä sitten lisää, kun koulutus alkaa joulukuun puolella.

Haluan tähän väliin toivottaa terveyttä kaikille - niin koirille kuin ohjaajillekin. Muistattehan pitää huolen karvakorvistanne ja puuhata harrastusten parissa koirien ehdoilla.