Perjantaiaamuna oltiin jälleen omissa oloissamme, ei näkynyt edes Enzoa. Ei lipsahduksia ja ruokailu sujui täydellisesti oppien mukaan.

Innokkaasti olivat tytöt taas vastassa, kun töistä kotiuduin. Naama peruslukemilla vaihdon lenkkivärmeet. Plussaa auringonpaisteesta, ihan mahtavaa! Raamit kaulassa Neppari taas lähti, mutta rahouttui pian. Leikiksi pistivät tytöt keskenään useaan kertaan lenkin aikana. Loppupäässä tuli vastaan yksi potentiaalinen rähinänaiheuttajakoiruus. Yllätys oli suuri, kun Nelli ei haukkunut yhtään. Hihna tosin kiristyi siinä vaiheessa kun se toinen alkoi rähinöimään.

Iltalenkin ja lauantaiaamulenkin hoiti Hoo. Iltalenkillä tuli vastaan yksi naapurin koiruus, jolle Neppari päästi parit haukut. Aamulla olivat omissa oloissaan. Hoon mukaan Nelli ei vetänyt hihnassa ollenkaan. Tirppa on se, joka jää jumittamaan ja nuuskimaan ja saa hihnan kireeksi.

Päivälenkillä käytiin metsässä, kun kerrankin oli valoisaa. Molemmat pistivät pihasta lähtiessä kunnon haukut. Jälleen löivät leikkiä metsässä, vaikka hihnassa olivatkin. Ihan lopussa tuli puskista göötti omistajineen ja sekös Nelliä kismitti. Haukkui vielä pitkään sen jälkeen, kun koirakko oli mennyt ohi.

Tänään huomioimattomuuspiina päättyy. Huomenna tositoimiin. Odotan innolla ja jännityksellä, mitä itse koulutuksessa tapahtuu ja mitä ohjeita ja läksyjä saadaan kotiin. Eniten odotan, että pääsen rapsuttelemaan karvanoppia <3