Taas on menty turkki niin suorana, ettei ole tännekään ehtinyt kuulumisia raportoimaan. Huh.

Alkuun se Nellin viimeisin tanssikisavideo. Kuten voitte todeta, ei ollut ihan yhteistyön iloa nähtävissä. Mutta nyt ollaan saatu täsmävinkkiä asiantuntijoilta sekä suunniteltu Neppikselle pikku-källi, niistä lisää alempana.

Tiistaina käytiin Hyvinkään spa'ssa polskimassa. Seurana Simo, Taco ja Luca. Vaikka nämä kylpylähetket ei itselle ole mitenkään rauhallisia hetkiä, on homma vaivan väärti, kun karvanopat on ihan tööt aina kotiuduttaessa.

Keskiviikkona oli eka Nose Work 2 -ilta, jossa tutustuttiin laakerinlehden ihmeelliseen hajuun. Olin alkuun skeptinen, jotta onkohan Elsa vielä valmis uuteen hajuun, kun se eucalyptuskin on vielä vähän niin ja näin. Vielä mitä, tirppa esitti hienoa nenätyöskentelyä! Ekassa treenissä harkattiin yhdellä purkilla, jotta saatiin haju tutuksi. Tokassa setissä mentiin aluksi yhdellä purkilla, jossa haju ja sitten lisäiltiin tyhjiä mukaan. Tässä Elsa vähän sähläili, joten palattiin askel taaksepäin. Ja kas, tirppa pääsi taas jutusta jyvälle. Vikassa treenissä piti löytää haju huopatassusta, joka oli piilotettu treenitilaan. Keskittyminen vaatii vielä harkkailua, mutta kun Elsa pääsee työn makuun, on varsin ilahduttavaa katsella. Elsa löysi hajun ja siitä seurasi hirmubileet. Kiitos taas Merjalle seurasta ja kuvasta!

elsa_laakerilla.jpg

Myös Nelli pääsi mukaan Nose Work -treeneihin. Ollaan Nepan kanssa tehty kotona hajutreeniä eucalyptuksella. Ei olla vielä ihan niin pitkällä kuin tirpan kanssa. Rohkeasti Päivi päätti, että Neppari pääsee laakerilehteä heti nuuskimaan. Ekaksi annettiin Nellin tutustua uuteen paikkaan. Sitten purkki tasolle ja Neppikselle vihjesana. Tässä ovatkin Elsan kanssa erilaisia, sillä Nelli vaati sanan lisäksi pienen käsiohjauksen sekä *tirsk* luvan hypätä tasolle (mun hyväkäytöksinen koiruus). Eka setti sujui paremmin kuin hyvin. Sitten Päivi heti vaikeutti ja siirsi purkin maahan. No probs, tuumi Nepa. Sitten otettiin vielä hajutaitos pois purkista ja piilotettiin tason ja alustan väliin. Tätä Neppis tuumi hetken, mutta käytti kuonoansa ja löysi hajun. Jeejee!

Takaisin tanssin maailmaan. Sain paikan huhtikuun alun kisoihin. Itse asiassa kolme paikkaa. Tirppa pääsee korkkaamaan estradit freestyle-esityksellään ja Nelli esiintyy myös HTM:ssä freestylen lisäksi. Peppi-teemalla mennään tuo HTM ja tarkoitus on saada Nepan parkettijännäys poistettua tuolla ekalla esityksellä. Josko sitten olis keskittyneempi FS-esityksessä eikä välittäisi mahdollisista häiriöistä. Samalla saadaan vahvisteltua uusia rutiineja.

Eilen oltiin Inkilän Leenan koulutuksessa Akaalla. Meidän teemana oli tuo keskittyminen sekä treeni- ja kisarutiinit. Saatiin jälleen Leenalta mahtavat neuvot, joita tietty aletaan heti noudattamaan. Ennen jokaista treeniä ja kisasuoritusta, Neppis joutuu rauhoittumaan ja ottamaan muhun kontaktia. Kehään menon harkkaus on osana rutiinia eli Neppis makaa ja mä otan muutaman askeleen välimatkaa. Siitä kutsu mukaan, jolloin tulee reippaasti ja katsoo mua. Näillä eväillä uuteen nousuun. Täytynee tehdä tirpan kanssa samaa, joskin hieman mukaillen. Saatiin Leenalta myös lupa käyttää palloa palkkana, koska se on ehdottomasti Neppiksen superjuttu. Kiitos Leena ja kiitos Salla!

Tällä viikolla taas uidaan, haistellaan ja treenaillaan tanssia. Talvilomakin lähestyy ihanasti. Pääsee karvanopat riekkumaan viikoksi korkeanpaikanleirille.