Tiistain uimaseurana oli herrasmiehet Paavo ja Rane sekä ystävämme Salli. Meno oli taas tuttuun tyyliin kuin Haminan kaupungissa, mutta kyllä ne karvanopat uikin. Rane on erikoistunut kähveltämään lennosta muiden leluja - varsin hauska tapaus. Ja on muuten ihan Neppiksen kopio (tai toisin päin).

Keskiviikkona oltiin Nose Workissa. Elsa päätti vihdoin aloittaa juoksunsa, joten Neppis pääsi haistelemaan. Oltiinkin ulkona ja etsittävä haju oli laakerinlehti. Eka tehtävä oli löytää haju puulavasta, tokassa tehtävässä lavoja oli kolme ja vikassa tehtävässä haju piti löytää epämääräisestä lavojen kasasta. Neppis ei ole ihan vielä tajunnut homman nimeä, sillä kysyy apuja tosi usein ja vaatii vielä paljon käsiohjausta. Muuten jää mua tuijottelemaan ihmeissään. Plus meikällä meinaa palaa hihat, kun en tiedä, mitä tehdä/miten auttaa eli omaa käytöstä täytyy miettiä eniten. Apujen kera löydettiin hajut lavojen uumenista. Vika tehtävä osoittautuikin yllättäen Nepalle "helpoimmaksi" ja teki mielestäni parhaiten itsenäisesti hommakin. Paparazzi-Pehkonen tallensi hämärähommia, kiitos!

nepa_haistaa.jpg

Tirpan talvilomasuunnitelmat muuttuivat juoksujen myötä. Elsa pääsee kasvattajan hellään huomaan viikoksi ja samalla deittailemaan herrasmiestä. Näin ollen Neppis nauttii "laatuaikaa" ainoana karvanoppana ensi viikolla Pyhällä. Onneksi tirppa ei tiedä, mistä jää paitsi :)

Lauantaina ja eilen tehtiin Nose Workin kotiläksyjä kotona. Jemmasin laakerinlehden hajua huopatassussa ensin meidän etupihan aidanrakoon ja sitten takapihan aidanrakoon. Elsa suoriutui molemmista tehtävistä tosi hienosti, siitä näkee hyvin, kun pääsee hajulle. Neppikselle tehtävät taisivat olla vielä liian haastavia, vaikkakin apujen kanssa suoriutui. Taidankin lomalla ottaa Nepparin kanssa tehokurssin, sillä mökillä on tosi hyviä jemmoja ja harjoituspaikkoja.

Lauantaipäivä vietettiin hallilla Maijun ja Sallin kanssa tanssin parissa. Keskityttiin alkurutiineihin, kehäänmenoon sekä vireen ylläpitämiseen. Neppis pääsi tekemään HTM-ohjelmaa eli seuraamista. Meillä on viisi positiota, joita vahvisteltiin urakalla. Lisäksi kokeiltiin suunnittelemaani koreografiaa musiikkiin. Ekalla kerralla Neppari teki jäätävää työtä ja veti ohjelman aivan mahtavasti läpi! Toka kerta, joka myös kuvattiin, meni plörinäksi. Mutta syytän itseäni, koska takana oli pitkä treeni. Ahneella on sellanen loppu. HTM-treenien välissä vahvisteltiin freestyle-liikkeitä ja ne sujuivat hienosti.

Tirpan kanssa harjoiteltiin veneen kiertoa, veneeseen menoa, tassun antoa airolle sekä "airon kanssa kävelyä". Elsalla on edelleen enempi intoa kuin älliä eli osittain meni sähläykseksi. Kyllä tirppa tekee hommia ihan ookoo, mutta sen keskittymisen kanssa on siis vähän niin ja näin. Analysoituani Elsan treenit koutsin kanssa etänä, todettiin, että tehdään veneenkierto yhdessä, jolloin saadaan varmuutta tähän. Muutoin pidetään suunniteltu koreografia ennallaan. Sääli, etten pääse loman aikana Elsan kanssa harkkailemaan, kun kerrankin olisi ollut aikaa. Mutta otetaan sitten intensiivisessiot, kun lomalta palaillaan. Silloin onkin enää viikko aikaa kisoihin. Hui. Ja jee.

Tällä viikolla käydään polskimassa sekä vikalla Nose Work 2 -treenikerralla. Me jatketaan muuten huhtikuun alussa 3-kurssille, joka pitää sisällään uuden hajun, ulkoetsintää ja ilmaisun opettelun.

Kohti lomaa - täältä tullaan!