Viime keskiviikon Nose Work -treeneissä harkkailtiin laatikoilla. Lähdettiin liikkeelle yhdellä laatikolla ja vähitellen lisättiin määrää. Elsa nuuski hyvin, joskin aika rivakkaan tahtiin (kuten kuvista näkyy). Superpalkattiin aina joka löydöstä. Kansia ei vielä laitettu laatikoihin, sen aika on sitten myöhemmin. Treenattiin myös ilmaisua, mikä meillä tapahtuu istumalla. Elsan kanssa pitää olla tarkkana, että pitää "hajuraon" tirppaan, muutoin ruukaa peruutella ennenkuin istuu. Kiitos Merjalle kuvista!

elsa_nuuh.jpg elsa_nuuh4.jpg
elsa_nuuh2.jpg elsa_nuuh3.jpg

 

Kotona tehtiin torstaina kaksi harjoitusta: perus-sisäetsintä sekä ilmaisu. Sisäetsintä sujui hyvin ja on selvästi Elsalle jo aika helppo ympäristö. Ilmaisun treenaaminen ei ollut niin "helppoa" kuin voisi kuvitella. Mutta saatiin pari onnistumistakin. Tästä on hyvä jatkaa keskiviikon treeneissä.

Nellikin pääsi kotona nuuskimaan. Jotain sen pikku-pääkopassa on tapahtunut, sillä nuuskii jo kivasti, siis nimenomaan sisällä. Mutta kärsivällisyys puuttuu vielä lähes kokonaan, sillä tosi äkkiä Neppis kääntyy mua kohti apuja pyytääkseen. Olen yrittänyt olla auttamatta ja usein jatkaakin kyllä hetkellisen tuijottelun jälkeen hommia. Ilmaisua ei Nellin kanssa olla vielä treenattukaan, ensin pitää olla varmempi etsintä ja paikallistaminen.

Viikonloppu aloitettiin perjantai-illan ihanaisella metsä- ja peltolenkillä. Vesisade on edelleenkin mun feivörit, koska silloin ei juuri muita liikkujia näy. Neppis veti rallia taas sydämensä kyllyydestä ja tirppa taapersi perässä sen minkä jaksoi.

Lauantain ja sunnuntain vietin Riihimäellä Naurava koira -areenalla kerrassaan mahtavassa koiratanssiseurassa. richard2.jpgEnglantilainen tanssiguru Richard Curtis oli saapunut kouluttamaan maajoukkuetta ja samalla myös meitä tavan tallukoita. Lauantaina olin kuunteluoppilaana. Päivä oli todella intensiivinen ja anti runsas. Jokainen pääsi mukaan ilman koiria tehtäviin harjoitteisiin, siitä isot plussat. Hauskaa seurasi, kun osa esitti koiraa ja toiset ohjaajaa. Veri lensi ja hampaat kans - onneksi ihan vaan koreografian suunnittelun tasolla.

Meikä koirana - osa 1 (video: Salla Haavisto)

Meikä koirana - osa 2 (video: Salla Haavisto)

Informaatioähky pelkästään ekalta päivältä oli suunnaton ja mietinkin, miten selviän sunnuntaista palikat kasassa Nellin kanssa.

Sunnuntain ohjelma koostui lähes kokonaan eri asioista kuin lauantain. Vähän aluksi mietitytti, mitä meidän treeneistä tulee, kun ryhmässä treenattiin ja Neppis ei ole ihan se sosiaalisin tapaus. Onneksi ihanat treenikaverit antoivat meille reunapaikan ja vierustoveriksi tuli mäyräkoira, josta Nelli ei juuri piitannut. Saatiin siis parhaat mahdolliset olosuhteet, kiitos!

Richard teetti meillä suht' perusharjoituksia, mutta laittoi pohtimaan sujuvia vaihtoja sekä omaa liikkumista ja olemusta. Jonkin verran meidän treeni kärsi hihnasta, saatiin kuitenkin ideat selväksi. Treenisessiot oli tosi pitkiä, mutta Neppis jaksoi hyvin. Ja karvanoppa yllätti mut muutenkin suhteellisen hienolla käytöksellään ja kontaktillaan läpi päivän. Meille parasta treeniä olikin se, että ympärillä oli monia vieraita koirakoita sekä yleisöä ja kuitenkin saatiin hommia aikaiseksi. Päivän aikana Richard teetti edellisen päivän tapaan harjoituksia ilman koiraa, jolloin kaikki pääsivät taas osallistumaan (osa koirana).

ELINANTABU%20-%20WIN_20160424_105307.jpg

ELINANTABU%20-%20WIN_20160424_093323.jpg

neppis_tessarosenlund.jpg
Ylläoleva kuva: Tessa Rosenlund

richard4.jpg selfie.jpg
ELINANTABU%20-%20WIN_20160424_140547.jpg

 

Lopuksi oli meidän kannalta jackpot-treeni. Olin etukäteen kertonut tästä meidän tuijottelu-ongelmasta ja siihen Richard paneutuikin. Neppis kehän laidalle, hihna irti, kuuulutukset estradille, raikuvat aplodit yleisöltä, kohti kehän keskustaa ja musa päälle. Nelli veti taas itsensä täysin tuijottelumoodiin. Richard huuteli mulle koko ajan, mitä tehdä. Voi pojat, että mä juoksin ees taas kehää. Aina kun Neppis tuli perään ja unohti yleisön, pyysin yhtä helppoa liikettä ja sitten superpalkka. Ja eikun uusiksi. Jalat oli todella hapoilla, mutta usainbolttaus tuotti tulosta. Sain lopuksi Nepan aikaslailla täydellisen huomion ja päätettiin treeni hyppy-volttiin. Jes!

Jättisuperkiitos kaikille upeasta viikonlopusta - niin järjestelyiden kuin seurankin osalta!

Nellin kanssa siis jatketaan häiriötreeniä. Vappupäivänä olis seuraava sessio. Helatorstaina mennään treenaamaan epiksiin ja niiden jälkeen olis vielä yhdet omatoimitreenit ennen kisoja.

Huomenna päräytetään uimaan, keskiviikkona nuuskutreeneihin ja torstaina fyssarille. Haipakkata pitelee.

Sit ne juorut. Elsa kävi tänään neuvolassa. Tirppa ultrattiin kantavaksi <3 Sen melkein kyllä jo varmaksi arvasikin, kun Elsa "ei voi" juosta eikä hypätä, koska on niiiiiiin tulevaa äippää. Ja melko pullukka.