Perjantaina kävin moikkaamassa mamaa. Elsukainen oli taas hyvin iloinen visiitistäni ja ylpeydellä esitteli pentujaan. Tirppa hoitaa pikkuisia hellästi ja huolella. Pennut olivat kaikki päässeet jo liikekannalle hännät iloisesti viuhuen. Varsinaisia linssiludeja koko kööri!

IMG_4353.jpg

IMG_4347.jpg

IMG_4361.jpg

IMG_4336.jpg

IMG_4367.jpg

IMG_4339.jpg

IMG_4357.jpg

Lauantain vietin hallilla tanssitreeneissä. Koutsimme Salla tuli meitä tuukkilaisia tanssijoita kouluttamaan. Aikaa oli buukattu kuusi tuntia, mutta silti tuntui, että se loppui kesken. Ihan älyttömän kiva päivä huippuseurassa, kiitos osallisille!

Neppis veti täysillä aina kun pääsi estradille. Oltiin jaettu Nepparin treeni kolmeen osaan. Ekalla setillä tehtiin kontakti- ja palkkaustreeniä, tokalla mietittiin muokatun ohjelman alkua ja loppua. Vikaan settiin mahtui koko koreografia kolmessa osassa. Täytyy sanoa, että olen tosi tyytyväinen yhteistyöhömme ja tästä on taas hyvä ponnistaa tulevaan. Reilun viikon päästä on epikset, joten silloin nähdään, ollaanko saatu kurssi käännettyä oikeaan suuntaan. Hii-o-hoi!