Lauantaina käytiin katsomassa Elsaa ja pentusia. En malta odottaa perjantaihin, että saadaan tirppa takaisin äippälomalta. Veikkaan, että Neppikselläkin on ollut ikävä (vaikkei tunnustakaan). Elsukainen oli edelleen ihana, pirtsakka oma itsensä ja meinasi seota onnesta, kun Maijukin oli mukanamme. Siellä se retkotti selällään portin pielessä Maijun rapsutettavana eikä puhettakaan, että olisi meidän luo kirmaillut :D

Pennut paineli taas siihen malliin, ettei kameran kanssa perässä pysynyt. Sissi-mummo kävi antamassa Elsalle pari vinkkiä.

IMG_4720.jpgIMG_4757.jpgIMG_4752.jpgIMG_4710.jpgIMG_4706.jpgIMG_4681.jpgIMG_4746.jpgIMG_4783.jpgIMG_4761.jpgIMG_4776.jpg

 

Eilen oltiin Nepparin kanssa jorailemassa epiksissä. Taas mentiin askel parempaan suuntaan. Alku oli super. Keskellä lähti taas vähän tuijottelumoodiin, mutta palasi nopeasti takaisin esityksen pariin ja vauhtiakin piisasi. Lopussa Neppis oli ihan poikki, eikä meinannut enää jaksaa edes "voltata" eli alkulämmittely oli näemmä liian rankka. Taas opin uutta. Haukkuja pääsi muutama, mutta vähemmän kuin olin kuvitellut. Kehuja saatiin kehänkäytöstä, oivaltavista liikkeistä sekä ohjaajan liikkumisesta (hah). Kiitos Sallalle tsempistä, Tiinalle kommenteista ja kaikille osallisille mukavasta päivästä! (Kuvat: Pia Lahtinen)

13576769_10209838798906913_243204355896913603592_10209838800306948_824403439132513661848_10209838799586930_344134525711113661771_10209838800546954_7630410751691