Keskiviikkona käytiin lenksuilemassa Tøyenparkenissa. Saatiin koko "yläkerta" itsellemme, muita ei näkynyt. Tirppa pinkoi kepin perässä minkä pikkukintuistaan pääsi. Saatiin hyvä treeni vähän upottavassa hangessa. Löydettiin lenkin loppumetreillä myös paikka, jossa saa ihan luvan kanssa pitää koiruuksia vapaana. Siellä sitten olikin tunkua, käydään tutustumassa paremmalla ajalla uudelleen.

Elsa on löytänyt uutta viihdettä lenkkien lomaan. Tyyppi käy ihan kuumana tammenterhoihin, joita löytyy lähes jokaisesta lähipuistosta. Tirppa jaksaa pelata niiden kanssa loputtomiin.

IMG_20170222_162018_resized_20170227_113

 

Lauantaina koitti odotettu uintikeikka. Uimala on noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä, keskellä ei mitään. Pihapiirissä on uimalan lisäksi suuri hevostalli. Uimalan taso ei "ihan" vastannut Onnenkoiraa, mutta oli ihan passeli meille. Ennen meidän vuoroa altaassa polski hevonen. Elsaa ei liiemmälti konit kiinnostaneet. Liivi päälle, uimalelu altaaseen ja tirppa perään. Altaan mitta on noin 30 metriä eli mukavaa treeniä uinnin muodossa piisasi. Ihan täyttä puolta tuntia ei käytetty, sillä Elsa alkoi lopussa selvästi väsyä. Pesun ja föönauksen kautta ulkona olevia kissoja ihmettelemään. Loppupäivä menikin sitten reporankana kotona.

uinti1.jpg uinti7.jpg
uinti6.jpg uinti3.jpg
uinti8.jpg uinti10.jpg
uinti4.jpg uinti12.jpg
uinti14.jpg

 

Hyvin nukutun yön jälkeen oltiin uutta virtaa täynnä ekoja cairn-treffejä varten. Matkustettiin ratikalla ja metrolla Stovneriin, jossa 6-vuotias Capo ja 2-vuotias Leva meitä odottelivat. Tehtiin puolentoista tunnin lenkki aivan huippuhienossa auringonpaisteessa Liaskogenin upeilla poluilla. Leva ja Elsa pistivät tassuilla koreasti, Capo joutui karkausherkkyytensä vuoksi tyytymään remmilenkkiin. Uudet treffit sovitaan takuuvarmasti. Kiitos Gro ja karvanopat!

IMG_20170226_152807_resized_20170227_113

IMG_20170226_152832_resized_20170227_113

IMG_20170226_141916_resized_20170227_113