Keskiviikkona käytiin fyssarilla. Renate oli oikein tyytyväinen jumppatreeneihimme ja pyysi jatkamaan samalla mallilla. Vaikka tirpan takaosa oli siis jo parempi, paljon on vielä hommia tehtävä, että päästään entiseen elastisuuteen ja kiinteyteen. Saatiin pari uutta vinkkiä jumppatyynyharjoituksiin.

IMG_20170308_174744_resized_20170313_074
                   "Meikä oottaa pääsyä vastaanotolle"

Lauantaina käytiin taas polskimassa. Uimalan puolella oli hiljaista, mutta pihapiirissä oli pollea poikinensa. Pihavahtibortsua ei näkynyt. Kokeilin ekaa kertaa uittamista ilman hihnaa, Elsalla kun on tapana juoksennella päättömästi ympäri ämpäri lelu suussa, jolloin itse asia on jäänyt aika vähälle. Nyt tirppa näytti, että "kyllä meikä ui, vaikken hihnassa oliskaan". Teki jopa muutamat ylimääräiset lenkit altaassa ihan itse. Videota uinnista löytyy täältä.

Sunnuntaiksi buukatut tanssitreenit meni sivu suun, johtuen varsin kurjasta olostani. Onneksi meillä on sentään se yksi sisätreenikerta buukattu ennen ekoja kisoja. Muutoin harkkaillaan lenkkien yhteydessä ja sisäpihalla yksittäisiä liikkeitä.

Elsan mielestä jumpata ja venytellä vois vähempikin, mutta onneksi tirppa on perso kaikelle syötäväksi kelpaavalle - sapuskan eteen kannattaa nähdä vaivaa.

IMG_20170311_151019_resized_20170313_074