Eiliset agitreenit tarjosivat niin onnistumisia, fiilattavia kohtia kuin jännitystäkin.

Nepan kepit alkaa olla nyt aikas kivat: vauhtia riittää ja katse on eteenpäin. Hakee jopa itse vähän huonommastakin kulmasta. Tosin tätä täytyy alkaa nyt tosissaan treenaamaan (ehkäpä ohjureiden kera), jotta saadaan turjake irtoamaan paremmin. Ja ettei Nepa ota häiriötä ohjaajan takaaleikkauksista ja pysähdyksistä.

Täytyy kyllä nostaa hattua a) Sepolle ja Emilialle (prot) b) Nepalle c) kannustavalle kouluttajallemme sekä d) itselleni, että jaksoin tätä vääntää, sillä lopussa se kiitos kaikesta huolimatta seisoi! Vaikka itkua ja hampaiden kiristystä aiheuttikin tuo etupalkkaus...

Jännitys-part: Lähdettiin treenien jälkeen Anjan kanssa jäähdyttelemään ja siinä höpistessä kävi se, mikä on kuulemma usealle(?) Ojangon reiteillä pyöriville käynyt. Eksyttiin ;) Onneksi oli varusteet kunnossa ja jonkinlainen gps-lukutaito, takaisin löydettiin. Jätetäänkö mainitsematta, että pysäytettiin auto, jonka kuljettaja neuvoi navigaattoria paremmin oikeaan suuntaan...

Oli muuten treeneissä puhetta siitä, minkälaiset treenit on hyvät treenit. Tultiin siihen tulokseen, että pitää ehdottomasti olla onnistumisia ja luukuttelua mukana, ei pelkästään ohjauskuvioiden fiilauksia. Muutoin voi jäädä huono fiilis sekä koiralle että itselle. Onneksi meidän on treenit on aina hauskat ja fiilauksia enemmän keskitytään menoon ja meininkiin!