Koulutusviikko nro 2 on käynnissä. Treenataan siis hihnassa kävelyä ja paikka-käskyä. Kuulostaa hassulta.

Neppis on tajunnut, mistä on kyse. Kulkee 95%:sti tosi nätisti ja paikka-käsky on selvä. Nelli myös ottaa mukisematta vastaan silitykset ja odottaa hienosti mennään-käskyä. Silloin tällöin joudutaan nyppäisemään hihnasta ja komentamaan "ei", mutta homma siis aika kivasti hallussa. Kotoa lähteminen aiheuttaa vielä jonkin verran haukkuja, tosin ei yritäkään rynniä ovesta ennen kuin lupa on annettu. Laita-käsky on vielä hieman hakusessa, mutta ei myöskään yritä enää ryntäillä tietä ristiin rastiin entiseen tapaan.

Muita koiria ollaan kouluttajan ohjeiden mukaisesti vältelty. Muutama koirakko on tietty kuitenkin tullut vastaan ja Neppis on rähissyt enemmän tai vähemmän, koirasta riippuen. Ollaan kuitenkin keskitytty siihen, että hihna olisi löysällä. Tämä on tietty vaikeaa kapeilla jalkakäytävillä, sillä jos hihnaa pitää normipitkänä, ei homma toimi lainkaan. Kehitin tähän oman ratkaisun: kerään hihnan lyhyemmäksi, mutta yritän silti pitää jäljellä olevan pätkän löysänä. Ei ole ihan mennyt kuin Strömssössä, mutta ei haittaa, koska muiden koirakoiden kohtaamista ei olla kouluttajan kanssa vielä harjoiteltu eikä siis myöskään ohjeita saatu.

Kotona ollaan jatkettu entiseen huomioimattomuusmalliin plus otettu "ei" käyttöön. Yllättävän harvoin sitä on tarvittu, sillä koiruudet ovat kyllä ymmärtäneet, ettei esimerkiksi sohvalle tulla, jos meistä joku siellä on. Muutamia murahduksia on myös jaettu, mutta täytyy kyllä sanoa, että kumpikin on myös oivaltanut, ettei ihan iholle parane tulla. Ruokailut sujuu tosi hienosti ja silitykset otetaan rimpuilematta vastaan.

Mutta mutta. Kuten jo viimeksi kirjoitin, en ole vakuuttunut, että tämä koulutus sopii Elsalle lainkaan. Mun tunne tirpan "kaikkoamisesta" vaan vahvistuu koko ajan ja välillä vaikuttaa siltä, että Elsa jopa välttelisi/pelkäisi mua. Sitä en todellakaan halua. Elsan parhaimpia puolia on aina ollut sen herttaisuus, iloisuus ja kuuliaisuus, vaikkakin välillä viimeisimpään nameja tarvitaankin. Ulkona vapaana ollessaan on aina tullut kutsusta luo. Hihnassa on kävellyt lähes aina kauniisti eikä koskaan ole rähissyt muille koirille. Eikä myöskään hauku kotona, uloslähtiessä, ovikelloa, vieraita tai siellä surullisen kuuluisassa äipän rapussa. Siksi mun on kyseenalaistettava tämä homma Elsan kohdalla.

En todellakaan halua kehittää ongelmia, kun niitä ei ole ollutkaan. Tirppa on ulkona töhöttäjä ja sisällä sylivauva. Elsa ei koskaan ole edes yrittänyt olla meidän yläpuolella, eikä ole (mielestäni) käyttänyt hyväkseen lällyttelyä, nameja, ym. vahvistaakseen omaa asemaansa laumassa. Aion siis asiasta jutella kouluttajan kanssa, sillä mä haluan jättää Elsan pois tästä kuviosta, ellei mulle selitetä ymmärrettävästi, miksi Elsan kanssa pitäisi toimia samoin kuin Nepparin. Kiitos Minna :D

Toki ymmärrän, että samat säännöt täytyy molemmilla olla kotona. Nyt kun ulkoilutan karvanopat eri aikaan, en kuitenkaan koe tarpeelliseksi, että Elsalle pitäisi pitää yhtä kovaa kuria kuin Nepalle. Vaikka Elsa osoitti tuon huomioimattomuusviikon aikana pieniä haukku- ja vetoelkeitä, mun näkemys on päinvastainen kuin kouluttajan: mä väitän, että ne johtui nimenomaan tuosta huomioimattomuudesta. Mutta voin olla täysin väärässä.

Joka tapauksessa Nellin kohdalla olen vakuuttunut koulutuksen tehosta ja homma tuntuu oikealta. Elsan kanssa homma tuntuu tosi väärältä ja mulla on vahva tunne, että menetän kontaktia koiraan. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta näin se vaan on.

Loppuun vielä eilisen kuulumisia. Päivälenkki oli kaikin puolin rauhaton. Melkein lenkin alussa tuli koira vastaan ja tuntui, ettei Neppis oikein rauhoittunut siitä. Hieman kireähkötunnelmainen lenkki oli, mikä harmittaa vietävästi. Varsinkin, kun ei nyt voida tehdä normipitkiä lenkkejä metsän siimeksessä.

Eilen jouduttiin vähän lipsumaan huomioimattomuudesta, sillä meille tuli vieraita, kummityttöni äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. En halunnut, että Neppari haukkumisellaan säikäyttää pientä taaperoa ja siksi pidin Nellistä kiinni sen aikaan, että vieraat pääsivät sisään. Vierailun ajan koiruudet olivat eri huoneessa, sillä konttaavaan taaperoon ei meillä ole totuttu enkä halunnut olla koko ajan komentamassa koiria pois lapsen luota. Elsa siis olisi vain nuollut koko ajan taaperon naamaa ja Neppis yritti vältellä koko tapausta parhaansa mukaan, mistä johtuen lapsi oli Nellistä entistä kiinnostuneempi. Tehtiin siis rauhanomaisin ratkaisu.

Tänään koiruudet pääsevät hierojalle. Vähän hemmottelua luvassa siis :D