Yksi Elsan pennuista pääsi eilen omaan kotiin. Tyyne meni samaan perheeseen, jossa on jo Nellin pentu Taika. Aivan mahtavaa, että saan olla mukana seuraamassa pikku-Tyynen matkaa aikuiseksi karvanopaksi.

Neppis ja Taika ovat treffailleet harvakseltaan uimahallissa, toivon mukaan sama perinne jatkuu Elsan ja Tyynen kanssa. Toiveena on myös, että Tyyne olisi äitinsä kaltainen - Taika ainakin on äitinsä tyttö!

taikajatyyne.jpgTaikan ja Tyynen ensikohtaaminen
(kuva: Riina Myllyniemi)

neppisjaelsa.jpg

 

taika_ja_tyyne_kopassa.jpg

Yllä Elsa ja Neppis alkutaipaleella,
alla Taika ja Tyyne samassa poseerauksessa :) (alempi kuva: Riina Myllyniemi)

 

Keskiviikkona olin vetämässä ensimmäistä tanssiyksäriä (alkeiskurssia) leonbergille ja bernille ohjaajineen. Vaikka jännittikin, päästiin hienoon alkuun. Ensin katsottiin, mitä koiruudet jo osaa ja sitten laitettiin alulle kolme perusliikettä, jotka annoin myös kotiläksyksi. Naksutin oli molemmille kurssilaisille vieras asia eli käytiin läpi naksuttimen perusteet ja loppuun koiratanssin sääntöjä. Lajiksi valikoitui freestyle molempien osalta. Ensi kerraksi mietimme myös musiikkeja kukin tahollamme. Viikon päästä siis jatketaan.

Neppari pääsi eilen tekemään Nose Workia purkkiradan parissa. Olin äimän käkenä, kun se parilla ekalla kerralla haisteli purkit, jäi oikean kohdalle ja pisti maaten. Ehdin jo riemastua, että ilmaisuoppi olisi mennyt perille, mutta sitten Neppis näytti jekkupete-luonteensa. Se nimittäin tuli purkkien eteen, haistoi yhtä ja kävi makuulle, vaikka purkki oli väärä. Eli vielä tarvitaan paljon treeniä ja helpotettuna.

Tänään haetaan Elsa kotiin!