Terveiset Samokselta! Aurinko paistoi kuumasti koko viikon ja akkuja on ladattu huolella tulevaa pimeyttä varten. Nepa ja Elsa olivat viihtyneet mainiosti kasvattajan luona, leikkiä oli lyöty hirmupaljon ja olosta nautittu. Elsa oli päässyt mätsäriinkin, jossa oli pokannut hienosti pienten aikuisten sinisten kakkospallin. Kotiintuomisina oli hieno pokaali ja ruusuke.

Loman vika päivä käynnissä. Tänään luvassa uimista Hyvinkäällä ihan omassa porukassa ja nyt on videokamerakin pakattu. Huomenna olisi seuran järjestämät agikisat, joissa olen talkoolaisena mukana ja illalla juhlitaan kolmen 18-vuotiaan bileitä. Sitten koittaa jälleen arki. Mikä on ihan hyvä, saa taas rutiineista kiinni.

Sitten ikäviä uutisia. Nellin hyppytekniikkahan ei ole ollut paras mahdollinen huolimatta treeneistä Ullan luona. Neppari ei ole käyttänyt takapäätään oikeaoppisesti, tosin ei ole kyllä oireillutkaan mitään ja hypyt on maistuneet. Kävin joka tapauksessa kuvauttamassa Nellin kyynärät, polvet ja lonkat, koska halusin varmistua, että voimme turvallisin mielin jatkaa agilitya. Kuvauksen suoritti ortopedi Silvia Jauernig Eläinsairaala Aistissa.

Polvet olivat priimat, eikä kyynärissäkään ollut mitään moitteen aihetta. Mutta lonkat osoittautuivat todella löysiksi, vaikkei mitään nivelrikkoa ollutkaan nähtävissä. Hyppääminen voi sellaisen laukaista, joten valitettavasti meidän aktiivinen agilityura on siis ohi. Höntsäagilitya voidaan välillä harrastaa matalilla hypyillä, mutta siinä kaikki. Pieni itkuhan asiasta tirahti - sen verran ollaan Nepan kanssa tehty duunia agilityn eteen. Mutta olen iloinen siitä, että asia selvisi nyt, ennenkuin mitään isoa vahinkoa olisi päässyt tapahtumaan.

Elsa jatkaa agilitya, joten pääsen siis sitä edelleen harrastamaan. Eilen oli itse asiassa (meidän) ekat syyskauden treenit. Tehtiin helpotettua rataa, jossa oli hyppyjä, putki ja kepit. Tirpan motivaatio on ihan huippu ja vauhtia piisasi. Kepitkin meni tosi hienosti käsiohjauksella. Mun pitää työstää sitä, että pysyn Elsan tahdissa mukana. On se vaan niin nopea. Kesällähän emme ole juuri treenanneet, joten nyt alkaa sitten tositoimet ja oma asenne (delete kesälomamoodi) pitää myös saada kuntoon.

Nelli oli mukana treeneissä ja rassu kävi ihan kuumana autossa: Mä haluan kans! Joten otettiin Nepa rallattelemaan 10 cm hypyillä. Ja voi pojat, se veti! Ihan mahtava suoritus, supervauhti ja hienot kepit <3 Nepparin kanssa todettiin, että  vierivä kivi ei sammaloidu: aloitamme uuden uran rallytokon parissa ja siitä lisää myöhemmin.

Eilen ennen omia treenejä, aloitin kouluttajan hommat mölliryhmämme kanssa. Mukana on varsin pätevää porukkaa ja nämä ekat treenit meni lähinnä tunnustellessa kunkin osaamista ja menoa yleensä. Tarkoitukseni on laatia joka treeneihin teema, jonka mukaan treenaillaan. Keskitytään enemmänkin ohjauskuvioihin ja -tekniikoihin, lopuksi pientä radan pätkää. Kaikki ryhmäläiset ainakin kiittelivät lopuksi, joten toivon mukaan en ollut pettymys.

Katseet on käännetty kohti seuraavaa viikonloppua ja cairnistien harrastepäiviä. Innolla odotan!