Lauantaina oltiin kyläilemässä Vihdissä Papu-labbiksen vieraana. Jotta Neppari ei olisi niin kovasti komentamassa Papu-parkaa, tehtiin heti parin tunnin metsälenkki kimpassa. Mukana oli valokuvaaja Jari von Behr, tuhannet kiitokset hänelle! Tuskin maltan odottaa, että saan koko kuvasaldon itselleni. Alla vähän esimakua.

Lenkin jälkeen nautittiin Sadun loihtimasta herkkulounaasta jälkkäreineen. Koiruudet tulivat mainiosti toimeen keskenään, jopa samalta jätskilautaselta nuoltiin jämät. Elsa ja Papu väänsivät painia lähes taukoamatta, Neppari piti rauhallisesti jöötä. Ihana lauantai siis vietettiin, kiitos Satu <3

kimppakuva2-normal.jpg

potretti-normal.jpgkimppakuva-normal.jpg

Sunnuntai viuhahti tukka putkella ja karvat suorina. Nelli kanssa oltiin epävirallisissa rallytokokisoissa Ojangon koiraurheilukeskuksessa. Tuomarina toimi cairnisteille tuttu Suvi Ruuhonen. Olimme siis kisaamassa kahdessa luokassa: alokas ja tosimölli. Rata oli molemmissa sama, mutta arvosteluperusteet hieman löysemmät jälkimmäisessä.

rallytoko_epikset_210914_rata-normal.jpg

Aloitettiin "vaikeammalla" eli alokas-luokalla. Olimme vuorossa ryhmän kolmantena. Jännitys iski ihan puun takaa juuri ennen starttia. Onneksi Neppari ei tainnut huomata. Suoriuduttiin nimittäin todella hienosti radasta. Yksi uusinta jouduttiin ottamaan nrolla 14 ja siitä kolme miinuspistettä. Kokonaistulos 97p/100p ja sijoitus oli 7.

Tosimöllien rata mentiinkin paljon reippaamalla askeleella, ajassa oli yli puoli minuuttia eroa. Uusintoja ei otettu. Ainoa pieni häröily tapahtui nrolla 9, Nepa hieman nosti persustaan maasta, mutta ei pahasti. Luulin, että tämä rata meni paremmin kuin ensimmäinen, mutta mutta... Jo alokas-luokan rataantutustumisessa Suvi varoitti kohdasta 5 ja siinä olin näköjään mokannut oikein kunnolla -  en osannut kolmeen laskea. Eli saatiin -10p ja lopputulos oli 89p/100p. Matikan kurssille poistuu hän...

Neitsytkisat sujuivat siis kaiken kaikkiaan tosi upeasti ja olen hurjan ylpeä Nepasta. Tästä on enempi kuin hyvä jatkaa.

rallytoko_epikset_210914_tulokset-normal

Illalla olisi ollut rallytokotreenit, mutta Neppari sai jäädä kotiin rankan kisarutistuksen jäljiltä. Sen sijaan otin mukaan Elsan, tarkoituksena treenata agilitya tirpan kanssa.

Ensi alkuun tehtiin hieman vinoja kujakeppejä verkoilla sekä etupalkalla. Tirppa veti kuin viimeistä päivää katse eteenpäin. Tästä rohkaistuneena suoristin kepit kokonaan. Ja se kannatti: Elsa veti hienolla rytmillä kepit alusta loppuun eikä ollut väliä, jäinkö taakse, juoksinko mukana vai edellä. Jee! Nyt pitää vaan malttaa edetä hitaasti eli verkoilla mennään hetken aikaa. Sitten poistelen sattumanvaraisesti verkkoja sieltä täältä ja osan korvaan tarvittaessa ohjureilla. Samaan aikaan treenataan myös keppejä houkuttelu-menetelmällä.

2on2off-laatikkotreeniä veivattiin hetki. Toisesta suunnasta tullessa tirppa näyttäisi tajuavan täysin homman nimen. Mutta toisesta suunnasta tullessa vetää hippulat vinkuen ohi, tosin laatikon päältä kyllä. Eli tätä jatketaan. Turha lähteä vielä hätiköimään kontakteille asti.

Lopuksi mentiin neljän hypyn sarja, jonka päätteeksi verkkokepit. Hyppy nro 2 oli takaakierto eli harjoittelin niistoa ja persjättöä. Sujui yllättävän kivasti, joten jätin pariin toistoon.

Illan päätteeksi oli vielä agilitytoimikunnan kokous. Tanssi Tähtien Kanssa odottaa siis tätä iltaa digiboksilla ja karkkipussi laatikossa.

Tällä viikolla ohjelmassa on talkoilua, agilitytreeniä ja luolapäivä. Syksyistä viikonalkua!